Konttoripiste
Keski-Pohjanmaan Konttoripiste on vuonna 1985 perustettu täyden palvelun ICT-asiantuntijayritys. Nykyään Konttoripiste on JNT:n itsenäinen tytäryhtiö, kun Konttoripisteen liiketoiminta siirtyi JNT:n omistukseen yrityskaupalla vuonna 2022.
St. Hurmos toimii Konttoripisteen ulkoistettuna markkinoinnin kumppanina. Yhteistyömme markkinointiviestinnässä on alkanut jo vuonna 2013.
Konttoripiste on oman alansa vahva ja kokenut asiantuntijayritys, joka panostaa asiakassuhteisiinsa. Yhtiön pitkä historia toi liiketoiminnalle kuitenkin varsin yllättävän haasteen.
Konttoripisteen pitkästä iästä ja pitkistä asiakassuhteista johtuen asiakkaat näkivät Konttoripisteen jopa liian perinteisenä. Asiakaskyselyissä kävi ilmi, että Konttoripistettä ei nähty tarpeeksi selvästi modernina ICT-asiantuntijana. Yrityksen liikevaihdosta valtaosa koostuu ICT-palveluista, mutta asiakkaiden mielissä asia ei ollut näin. Konttoripiste halusi viestinnässään korostaa, että yritystä ajaa eteenpäin kyky ja halu uudistua jatkuvasti.
Haastoimme Konttoripisteen tuomaan ICT-asiantuntijuutensa ja uudistumiskykynsä esiin näkyvästi. Keinoksi siihen tarjosimme strategista viestintää, jossa viestinnän toimenpiteet kytkeytyvät vahvasti yrityksen liiketoimintastrategiaan.
Jo usean vuoden ajan olemme saaneet tehdä Konttoripisteen markkinointiviestintää Konttoripisteen asiakkaita hyödyttävällä keinolla eli nykyaikaisella ja tehokkaalla sisältömarkkinoinnilla.
Laadimme Konttoripisteelle sisältöstrategian, jonka avulla edistämme toivottua mielikuvaa tavoitteellisesti, suunnitelmallisesti, sinnikkäästi ja keskittyneesti.
Uusimme Konttoripisteen visuaalisen ilmeen sisältöstrategiaan perustuen. Uusitussa ilmeessä yhdistyvät digiajan henki ja ripaus retroa. Lopputulos on vahvasti digitaalinen ja samalla ajaton, jotta ilme kestää vuosien kulumista ja kovaa käyttöä.
Uudistimme Konttoripisteen kotisivut sisältölähtöisesti sisältöstrategiaan ja huolelliseen hakukoneoptimointiin perustuen. Se on kätevä keino tehdä kotisivuista varmasti asiakaslähtöiset. Hakukoneoptimoidut kotisivut ovat säännöllisen digitaalisen sisältömarkkinoinnin kivijalka.
St. Hurmos vastaa Konttoripisteen kotisivujen sisällöntuotannosta ja ylläpidosta. Kirjoitimme hakukoneoptimointia tukevat palvelukuvaukset sivustolle. Kirjoitamme myös säännöllisen aikataulun mukaan asiakastarinoita ja asiantuntija-artikkeleita julkaistavaksi yrityksen kotisivuilla.
Konttoripisteen asiakkaita viihdyttävää ja hyödyttävää sisältöä jaamme muun muassa sähköpostimarkkinoinnilla, sosiaalisessa mediassa ja joka vuosi kokoamme kirjoittamamme asiakastarinat kansiin eli tuotamme ja taitamme Konttoripisteen asiakaslehden.
Haaste:

Ratkaisu:

Hakukoneoptimoidut kotisivut ovat säännöllisen digitaalisen sisältömarkkinoinnin kivijalka.